
Tiedote 169/2012
8.7.2012
Afganistanin talouden ja kehityksen pitkän aikavälin tukemista käsitellyt kansainvälinen konferenssi painottaa naisten osallistumista rauhanprosessiin sekä yhteiskunnan kehittämiseen sen eri tasoilla. Suomen aloitteesta Afganistan sitoutui loppuasiakirjassa vahvemmin naisten oikeuksien edistämiseen.
Kansainvälisen yhteisön valmius ylläpitää korkeaa tuen tasoa sidottiin Tokiossa yhteisellä päätöksellä molemminpuoliseen vastuunalaisuuteen. Rahoittajat sitoutuvat tukemaan Afganistanin kansallista kehityssuunnitelmaa ennakoitavalla kehitysavun määrällä tulevina vuosina. Afganistanille luvattiin vuoteen 2015 loppuun mennessä 16 miljardia Yhdysvaltain dollaria (13 mrd euroa).
Afganistanin hallitus sitoutui puolestaan vahvistamaan kehityksen perusedellytyksiä, kuten hyvää hallintoa, oikeusvaltiota, korruption vastaisia toimia sekä ihmisoikeuksia, erityisesti naisten ja lasten oikeuksia.
"Uskon, että Tokion konferenssi vahvistaa Afganistanin naisten oikeuksia, kun maan hallitus vihdoin näkee, että kansainvälinen yhteisö on asiassa tosissaan”, sanoo kehitysministeri Heidi Hautala.
"Ensimmäistä kertaa Afganistanin hallitus myös ilmaisi aikovansa osallistaa kansalaisyhteiskunnan yhteiseen työhön. Olen vakuuttunut, että näin saadaan aikaisempaa kestävämpiä kehitystuloksia", Hautala toteaa.
Suomi lupautui kokouksessa lisäämään kehitysapunsa 30 miljoonaan euroon vuonna 2014 ja jatkamaan samalla tasolla vähintään vuoteen 2017 asti.
Viidenkymmenen viiden maan ja kahdenkymmenen viiden kansainvälisen järjestön edustajat sekä Afganistanin hallitus ja kansalaisjärjestöjen edustajat kokoontuivat 8. heinäkuuta Tokiossa uudistaakseen ja syventääkseen kumppanuuttaan. Suomen valtuuskuntaa johti kehitysministeri Heidi Hautala.
Lisätietoja: Aasian ja Oseanian yksikön päällikkö Johan Schalin p. +358-40-776 5028, ministeri Hautalan diplomaattiavustaja Maria Kurikkala, puh. +358-400-735 991. Yhteydenotot mielellään klo 18:00 mennessä Suomen aikaa.